HIMALAJAN KRISTALLISUOLA KITEISTÄ
Aamupuuroon suolaa lisätessäni tuli mieleeni kysymys, miten Himalajan kristallisuola eroaa ns. normaalisuolasta.
Joskus hiukoo
Kristallisuola on kallioperästä louhittavaa suolaa, ja Himalajan kristallissuola nimenomaan Himalajan vuoristosta saatua. Ulkonäöltään se muistuttaa kiteistä lumihiutaletta, mistä nimi.
Finelin mukaan Himalajan kristallissuola on lähes natriumkloridia kuten tavallinen, jodioitu ruokasuolammekin. Sen lisäksi kristallisuolassa on Ruohonjuuri Oy:n mukaan 82 eri mineraalia, muun muassa magnesium-, kalsium-, kalium- ja fosforisuoloja, kromia, kuparia, rautaa, seleeniä ja piitä. Eli samoja tärkeitä aineita kuin elimistössämme on. Tästä syystä Himalajan kristallisuolaa kutsutaan terveyssuolaksi, ja sitä väitetään myös puhtaimmaksi maapallolla esiintyvistä suoloista. Maultaan se on normaalisuolaa vivahteikkaampaa. Silti sitäkään ei sovi käyttää mielin määrin, vaan noudattaa tässäkin Sydäntautiliiton ohjetta eli rajoittaa suolan käyttöä.
VIELÄ VAATEKOIDEN TORJUNNASTA
Minullakin on koiongelma, ja kysynkin, mahtavatko ne tulla kerrostalohuoneistoon vaikkapa ilmanvaihtokanavien kautta. Kerroit myös palstallasi, että koita voi torjua minigrip-pussiin pannun lavendelin avulla. En ymmärtänyt neuvoasi, sillä jos pussin sulkee, miten lavendeli voi torjua koiperhosia. Ehdotat torjuntaan myös seetripuuta, mutta mistä sellaista saa?
Neuvoja, kiitos!
Rohmut ja riesat -kirjan mukaan vaatekoi elää kaupungeissa usein kesykyyhkyjen ja muiden rakennuksissa pesivien eläinten pesissä, mutta saattaa pesiytyä myös ihmisasumuksiin avointen ikkunoiden ja ilmanvaihtokanavien kautta. Lento on runsainta keväällä ja alkukesästä auringon alkaessa lämmittää. Vaatekoin toukka syö keratiinipitoisia aineita, kuten villaa, turkiksia, höyheniä, hiuksia ja hyönteisten jäännöksiä.
Laventelia, seetripuuta ja eteerisiä öljyjä käytetään karkottamaan vaatekoita. Neuvoni panna laventelia minigrippussiin ja sulkea pussi toimii, sillä laventelia haihtuu muovin läpi. Sitä samoin kuin seetripuuta sekä puuna että öljynä myyvät luontaistuotekaupat.
AUTOVAHALLA VALUMARMORIALLAS KIILTÄVÄKSI
Kylpyhuoneremontissa vaihdettiin uusi valumarmorinen lavuaari. Olen kuullut, että altaan pinnan saisi säilymään siistinä, jos käsittelisin pinnan autovahalla. Pitääkö tieto paikkansa, ja millaista vahaa voisin käyttää?
Naisihminen
Valumarmorialtaan runko koostuu murskatusta kiviaineesta ja hartsista, pinta on yleensä kiiltävää, kulutusta hyvin kestävää gelcoat-pinnoitetta. Altaan pintakerrokseen voi kerrostua likaa, esimerkiksi kalkkia, rautaa, pesuaineita ja kosmetiikkaa, ja myös naarmuja esimerkiksi iskujen seurauksena. Tällaisen pinnan voi kiillottaa Laattapisteen tuotepäällikkö Hannu Johanssonin mukaan hienoa hiomatahnaa sisältävällä vahalla, joka sekä hioo että jättää kiiltävän pinnan. Siksi hän suosittelee Clean & Shine -puhdistusainetta.
Näkyviä naarmuja on sen sijaan vaikeampaa poistaa vahaamalla, ja harva vaha täyttää pientäkään selkeää naarmua. Fareclan autotuotteista löytyy kuitenkin hyvä hiova ja täyttävä tahna. Hannu Johanssonin kokemusten mukaan sillä saadaan puhdistettua ja täytettyä naarmut niin hyvin, että altaan alkuperäinen ulkonäkö palautuu. Naarmujen täytyy kuitenkin olla hiuksenohuita, jotta ne voidaan täyttää tällä tavoin.
Kolhut ja näkyvämmät naarmut voi paikata gelcoatin paikkausaineilla, joita käytetään yleisesti veneilyssä. Niitä saa pienpakkauksina.
Vaihtoehtoisesti voit ensin puhdistaa ja tasoittaa pinnan hienolla kiillotustahnalla ja kiillottaa pinnan sen jälkeen autovahalla. Näin hoitaen valumarmorialtaasi pinta pysyy hyvänä monta vuotta.
Parhaiten estät altaasi pinttymisen puhdistamalla sen säännöllisesti pehmeällä, kostealla liinalla, jossa on mietoa yleispuhdistusainetta. Kuivaa allas sen jälkeen puhtaalla, pehmeällä liinalla. Älä altista allasta hapoille, ammoniakille, hiusten värjäys- ja viemärinpuhdistusaineille tai kloorille. Älä liioin puhdista sitä hankaavilla aineilla ja hankaussienellä. Altaaseen ei saa laskea myöskään yli 60-asteista vettä.
SPRAYSERPENTIINIT VOIVAT TAHRATA
Jälleen lähestyy se päivä vuodesta, jolloin kadulla kulkija on vaarassa joutua sprayserpentiinihyökkäyksen kohteeksi. Jos näin käy, miten saan jättämät tahrat kevätpoplarista pois?
Sulevi
Kuivan sprayserpentiinikokkareen saat pois vaatteesta ravistamalla tai harjaamalla.
Jos kokkare on kostea, kaavi siitä enin osa varovasti veitsellä. Hankaa sitten tahraa nestemäiseen astianpesu- tai tahranpoistoaineeseen kostutetulla liinalla ja huuhtele kohta haalealla vedellä. Tässä – kuten tahranpoistossa yleensäkin – nopeus on valttia. Eli poista tahra mahdollisimman pian.
27. huhtikuuta 2012
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti